Aiheenasyopa
Yleiset käyttöehdot Tietosuojalausunto Julkaisuoikeus
Taudin toteaminen

KilpirauhassyöpäcloseSyöpäSyöpä on elimistön solujen hallitsematonta kasvua. Syöpä muodostaa yleensä kasvaimen eli epänormaalin kudosmassan, joka syntyy solujen jakautuessa useammin kuin niiden pitäisi. Syöpäkasvaimet voivat levitä elimistön uusiin osiin etäpesäkkeiden avulla. ilmenee lähes aina pelkkänä kilpirauhasen seudun kyhmynä. Se kasvaa varsin hitaasti kuukausien kuluessa. Kyhmy ei yleensä arista eikä muitakaan oireita ole. Joskus se voi aiheuttaa painon tunnetta kaulalla, äänen käheyttä tai nielemisvaikeuksia.

Kyhmy tuntuu ja näkyy aikaisessa vaiheessa, minkä ansiosta syöpä yleensä todetaan varsin varhain. Joskus syöpä ehtii levitä ympäristöön ja todetaan suurentunutta kaulan alueen imusolmuketta tutkittaessa.

On hyvä muistaa, että kilpirauhasen kyhmyt ovat yleisiä, ja tunnusteltavissa olevia kyhmyjä todetaan jopa joka kymmenenneltä suomalaiselta. Valtaosa kilpirauhasen kyhmyistä on kuitenkin hyvänlaatuisia, eivätkä ne liity syöpään. Kilpirauhasen kliinisesti havaituista kyhmyistä ainoastaan n. 5 % on syöpää. Sattumalta todetuissa pienissä kyhmyissä (<1 cm) syöpäriski on vielä tätäkin pienempi.

Kaikukuvaus eli ultraäänitutkimus
Mikäli kaulalta löytyy kyhmy, joka vaatii tarkempaa tutkimusta, ensimmäisenä tutkimuksena on yleensä kaikukuvaus eli ultraäänitutkimus. Kaikukuvaus antaa käsityksen kyhmyn rakenteesta; onko kyseessä nesterakkula vai kiinteä kyhmy. Kaikukuvaus ei erota hyvänlaatuista kyhmyä pahanlaatuisesta kasvaimesta. Kaikukuvaus voi antaa vihjeen kyhmyn hyvän- tai pahanlaatuisuuden suuntaan, mutta lopullisen diagnoosin tekeminen edellyttää solunäytettä kilpirauhasesta.

Ohutneulanäyte
Kilpirauhasesta otettu imusolunäyte ohuen neulan avulla on tarkempi tutkimus kilpirauhasen kyhmystä. Näytteenotto on lähes kivuton pistos. Ohutneulanäytteen ottokohdan arvioinnissa kaikukuvaus on usein hyödyksi. Ohutneulanäyte on yleensä luotettava tutkimus kilpirauhasen papillaarisessa ja medullaarisessa syöpämuodoissa.

Kilpirauhasen follikulaarisissa kasvaimissa ero hyvän- ja pahanlaatuisuuden välillä ei yleensä selviä ohutneulatutkimuksella yksinomaan, ja siksi potilaalta yleensä otetaan tämän lisäksi suurempi koepala kilpirauhasesta. Samalla voidaan poistaa kokonaan se kilpirauhaslohko, jossa kyhmy on sijainnut.



A A A A A A

Muuta tekstin kokoa